Synt.

10/1998, Suomi (k. 23.6.2011)

Rotu

Sekarotuinen

Om.

Mikael & Johanna Huovinen




Tedi oli alunperin Mikaelin koira, mutta isännän ja emännän lyödessä hynttyyt yhteen, Tedi valloitti paikkansa myös minun sydämessäni. Luonteeltaan Tedi oli rauhallinen ja hellyydenkipeä herrasmies. Se oli meidän pienen koiralauman johtaja, mutta vaikka Tedi olikin Pomo, se nautti äärettömästi muiden koiriemme seurasta.

Tedi oli kuulemani mukaan ollut pentuna varsinainen riiviö, mutta sen luonne tasoittui hurjasti iän myötä. Omaa tonttia Tedi vahti tehokkaasti ja katseli vieraita ihmisiä ensin hieman syrjäsilmällä. Tedillä kesti oman aikansa ennen kuin se suostui vieraiden paijattavaksi, mutta hellyydenkipeänä koirana se kyllä lopulta etsiytyi rapsuttavan käden viereen.

Tedissä oli jo ennen Heran tuloa huomattavissa luonteen puolelta hieman vanhenemisen merkkejä. Pikkuneidin tullessa taloon Tedi kuitenkin sai väkisinkin uutta virtaa elämäänsä; Hera kun piti huolen siitä, että pihalla leikittiin eikä lekoteltu! Oli todella mukava nähdä, kuinka tämä arvokkaamman oloinen vanha herra nuortui silmissä pikku neitosen pyörityksessä. Lopulta aika kuitenkin teki tehtävänsä ja askel ei enää noussut entiseen tapaan. Tedi sulki silmänsä viimeisen kerran kesäkuussa 2011, liki 13 vuoden iässä. Hyvää matkaa sateenkaarisillalle rakas Tedi, elät muistoissamme ikuisesti. 



     


 © 2006-2011 Kodiak Canyon American Akitas, otsikon tausta Markus Gann